Rumba aloitti juoksun hieman etuajassa joten harrastukset ovat nyt tauolla. Kisasuunnitelmatkin menivät kerralla uusiksi, mutta hyvä näin! BH-kurssia voidaan kuitenkin jatkaa erikoisjärjestelyin, eli urokset treenaavat ensin jne. Koko kevät ollaankin kisattu ahkerasti joten tauko on varmasti paikallaan. Ja toisaalta nyt on hyvää aikaa kaivaa pikkukoira naftaliinista ja treenailla senkin kanssa pitkästä aikaa. Lizzu steriloitiin maaliskuun alussa ja sitä ennen se on käynyt esteillä joskus viime vuoden puolella. Toivottavasti sterilaatio auttaa motivaatio-ongelmiin ja juoksun jälkeiset syvämasennukset olisivat taakse jäänyttä elämää! Pari kertaa ollaan käyty hallilla lähinnä leikkimässä, ja mentiinpä yksi kokonainen möllitason ratakin. Voi sitä agilityn riemua kun pääsi pitkästä aikaa tekemään jotain hauskaa! Uskaltauduin jopa ilmoittamaan sen yhdelle hyppyradalle OKK:lle. Sittenpä näkee onko into toisenlainen myös kisoissa. Taidot ehkä ovat ruostuneet mutta treenataan sitten lisää myöhemmin

Huhtikuun puolivälissä Lizzu kävi Elpillä hoidettavana. Sen jälkeen koira notkistui selvästi. Takapompun syytä analysoitiin taas, kenties ristiluussa voisi olla jotain häikkää.  Hoidon jälkeen pomputteli muutamia kertoja, mutta sen jälkeen on ollut tosi hyvässä kunnossa.

Lisäksi molemmat tytöt kävivät Markus Laioksen hoidossa kun hän oli täällä päin käymässä. Lizzun ongelmat lähtivät lanneosasta joka oli vinossa. Olikohan jossain suoliluussa tms. myös vikaa? Takapompusta keskusteltiin taas. Tällä kertaa epäily oli mahdollinen vanha liukastumis tms. vamma joka olisi sitten jäänyt tavaksi. Hyvin mahdollista. Koira saatiin suoristettua joten nyt liidellään sitten hyvillä mielin Rumballa sen sijaan ongelma lähti oikeasta kyljestä. Liekö seurausta helmikuun kisoissa sattuneesta rajusta törmäyksestä pujottelukeppeihin? Rumbakin suoreni ihan silmissä. Oli tarkoitus käyttää se myös Elpillä vielä samalla viikolla, mutta valitettavasti aika jouduttiin perumaan. Sinne mennään kuitenkin lähiaikoina kunhan uusi aika saadaan sovittua. Ja tästä lähtien treeninamit vaihdetaan myös gluteenittomiin, koska gluteeni on usein se mikä aiheuttaa ongelmia ja jumeja koirille. Eli hyvästi lihapullat ja nakit, tervetuloa oikea liha, kala jne