Rumban kanssa käytiin eilen treenailemassa valmennusryhmän matkassa. Sillä välin kun toiset tekivät ylempien luokkien liikkeitä, otimme kahdestaan muita juttuja kentän reunalla. On se vaan kumma homma kun vieras paikka muuttaa koiraa niin paljon. Nyt vielä uutena juttuna saimme kuunnella kirkonkellojen soittoa :)

Paljon on koiruus edistynyt kuitenkin, häiriöistä huolimatta. Seuraamisessa vasemmalle kääntyminen sujuu jo melko hyvin ja takapää alkaa kääntyä kivasti. Tosin seuraamisessa muuten vire on aika heikko välillä... Ja nyt on vielä kiihdyttävät taisteluleikit toistaiseksi pannassa, joten pitää miettiä miten saisi tuota parannettua. Luoksetulo on vauhdikas, ehkä liiankin, Rumba joko törmää jalkoihini tai juoksee ohi kun ei jarrut pelaa ajoissa. Nojoo, ehkä se tuosta hioutuu vähän tarkemmaksi, pääasia että on vauhdikas. Hampaiden katsominen meni nyt tosi kivasti ja takapuoli pysyi maassa! Myös paikallaan seisominen on mennyt eteenpäin. Otimme ryhmässä myös paikallaoloa, ensin istuen minuutti, sitten maaten kaksi. Istumisessa meinasi pari kertaa mennä maate, sitä pitänee siis treenata lisää. Mutta maaten paikallaolo oli nyt oikein kiva, todella hyvin pysyi edelliseen kertaan nähden. Jospa tuota innostuisi ottamaan monessa eri paikassa niin saisi siitä varmemman. Reilu tunti meni tokotellessa, ja kotiin päästyään pieni beecee makasi raparankana koko illan :D