Maanantain treeneissä meillä oli lyhyitä ratapätkiä ja harjoiteltiin valssausta, lisäksi tuli hallintaharjoitusta kun houkutusesteenä oli mm. puomi. Lizzulla taas intoa ja vauhtia riitti, mutta sain sen hyvin ohjattua kuitenkin kun otin riittävän läheltä ja kiinnitin huomiota "taivasta kohti" sojottaviin käsiini. Valssauskuviot sujuivat ok, mutta olisihan siinäkin paljon parantamista jotta liikesuunta kohdistuisi seuraavalle esteelle eikä minne sattuu. Kontaktiesteistä mentiin vain puomia ja keinua. Puomilta Liz pääsi tippumaan kun säntäsi niin kovalla vauhdilla sinne, onneksi ei traumoja jäänyt. Ja oikein komea hyppy tuli alastulolta...

Siispä käytiin tiistaina ottamassa kaikkia kontaktiesteitä Mikon ohjeiden mukaan. 20 minuutin tehotreenissä saatiin käytyä kaikki kontaktit läpi ja lopetettiin aina siihen kun suoritus oli lähellä ihannetta. Lisäksi otettiin vielä hallintaharjoitusta siten että lähetin koiran putkeen jonka edessä puomi tai A eikä koira saanutkaan mennä sinne. Lizzun kanssa tämäntyyppiset treenit sekä muutenkin monet toistot ovat melko turhia(?) kun sillä on niin hyvä muisti että kerran radan mentyään se menisi ne vaikka ilman ohjausta. Illalla kotona virkistettiin vielä muistia kosketusalustan suhteen. Sitä pitääkin vielä treenata kun näyttää hieman unohtuneen.

Sunnuntaina olisikin sitten tiedossa kisat piiiitkästä aikaa, ja molemmat radat vieläpä perusratoja. Toisaalta ihan kiva juttu kun koira on hormonitoiminnaltaan ihannetilassa (juoksu alkanee helmikuussa tjsp joten sinne asti voidaan paahtaa täysillä), mutta toisaalta taas kontakteille karkailu ja puomin alastulolta hyppääminen vähän epäilyttävät...

No niin, ja täyttelin tässä myös TOKO -ryhmään ilmoittautumislomakkeen. Josko sitä ensi vuonna kunnostautuisi silläkin saralla. Luulen että Lizzu voisi olla ihan käypä TOKO-koirakin kun vaan ohjaajaan saisi puhtia ;)