Näyttelyssä siis. Ryhmiksessä tuomarina Mona Selbach, joka on kuulemma tykännyt Lizzun isästä ja halusin sitten kuulla arvion tyttärestä. Liz olikin ROP. Tuomari tykkäsi todella paljon myös Ansasta, mutta valitettavasti joutui antamaan EH:n talvinenän takia, joka ei vielä ole saanut tarpeeksi rusketusta. Toivotti kuitenkin tervetulleeksi kehään uudelleen kunhan on ensin otettu sania riittävästi. Harmi juttu, olisin toivonut Ansan pärjäävän paremmin, mutta hyvä kuitenkin että muut asiat siinä tuntuivat olevan kohdallaan pigmenttiä lukuunottamatta. Ansa esiintyi kehässä tuttuun tapaan ihanan eloisasti :) Lizzun kanssa ei jääty ryhmiin joten siitä ei sen enempää.