Tällä viikolla onkin treenailtu ihan olan takaa. Ensin keskiviikkona Rumba pääsi tokoilemaan KAS:n valmennusryhmän mukana Äimärautiolle maneesiin. Aluksi otettiin paikallaolo. Yllättävän hyvin Rumba malttoi maata maassa. Palkkasin tietysti usein ja olin koiran lähellä. Välillä kävin myös koiran sivulla. Paikallaolo pitäisi saada piakkoin kuntoon että oltais kesällä kisakunnossa. Ja muutenkin, jospa se vaikka kehittäis pienen koiran malttia samalla :) Lisäksi otettiin sivulletuloa ja seuraamista. Sivullehan se osaa tulla hienosti, mutta välillä oikea asento unohtuu ja takapää jää poikittain. Seuraaminen menee välillä vähän laahustamiseksi, mutta lelulla siihen saa poweria kivasti, kunhan ei kuumu liikaa.

Torstaina oli vuorossa Lizzun agilitytreenit. Pikku hiljaa agiliitelyn koukerot alkavat muistua mieliin tauon jälkeen ja jopa esteen kiertäminen palautui mieleen nopeasti. Treenailtiin radanpätkää persjätöillä. Se sopii Lizzulle tosi hyvin, itse vaan pelkään aina kadottavani koiran... Eiköhän se vauhtikin sieltä kohta löydy :)

Lauantaiaamuna oltiin sitten AD hallilla reippaana seiskalta =) Kolmisen varttia treenailtiin keskenämme Rumbalin ja Lizzun kanssa. Lizzun kanssa tehtiin vauhtitreenejä muutamalla hypyllä jotka olivat suorassa linjassa, sekä putkella jonka päässä odotti palkka. Hiljaa hyvä tulee, vauhtia alkoi kyllä jo löytymään. Lisäksi otettiin A:ta, joka onnistui tosi hyvin kosketusalustan kanssa! Lopuksi vielä keppejä, joihin pitäis saada taas vauhtia lisää. Voi kun tulis pian kesä niin saisi treenata niitä kotipihalla kujalla... Rumba kävi jo melko kuumana kun joutui katselemaan toisen treenailua. Ensin rauhoiteltiin mieltä tokoilulla, sivulletuloa, seuraamista ja ruutua joka oli valmiiksi viritetty jo halliin. Sitten agilityn pariin. Samaa suoraa hyppysarjaa mentiin, sekä tietysti putkea. Hyvin se etenee jo, kunhan muistan itsekin liikkua. Rengas oli muistissa myös. Lopuksi otettiin vielä  puomin pysäytystä pelkällä siltaosalla. Wau mitkä stopit (kun oikea suoritus saatiin ensin palautettua mieleen)! Melkein ei malta odottaa että päästään Rumban kanssa ottamaan kokonaisia ratoja ;)