...mutta laiska bloginpitäjä ei ole jaksanut sen enempää kirjoitella. KAS:lla pääsimme agilityryhmään joka on maanantai-iltana hyvin myöhään. Kyllä ottaa voimille lähteä varsinkin talvisaikaan enää sellaiseen aikaa liikkeelle, mutta toistaiseksi olen saanut itseä onneksi niskasta kiinni :) Lizzua ei "outo" treeniaika haittaa, onneksi se ei ole niin tarkka ruoka-ajoista kuin Inkku. Treenit siis alkavat vasta klo 21:00 mikä on meidän tyttöjen iltaruoka-aika. Myöhäisillan harkoissa on tehty lyhyehköjä treenejä. Eka kerralla otettiin vaikeita pujottelun lähestysmiskulmia, mitä ei ollakaan harjoiteltu pitkään aikaan. Muutaman erehdyksen jälkeen Lizzun muisti virkistyi ja ehkä ohjaajakin hallitsi vartalonsa paremmin ja siitä se sitten lähti sujumaan :) Toka treeneissä keskityttiin valssaamiseen. Siis pelkkään valssaamiseen. Höh? No mitä vaikeaa siinä muka on, ainahan niitä valsseja tehdään joka väliin?? Mutta niin se vaan on että suunta ja ajoitus on koko ajan pielessä vaikkei se siltä ehkä tunnukaan.

Lisäksi olemme käyneet Minnan koirakoulussa Kirsin & Paven kanssa. Ensimmäisellä treenikerralla olimme ihan kahdestaan ja saimme todellakin treenata rauhassa ja hinkata kuvioita. Silloin otettiin Jaakotusta, mikä ei tuntunutkaan niin vaikealta kuin viimeksi. Peruuttamista pitäis harjoitella enemmän noin ylipäätään, mutta koira ei ihme ja kumma ollut uusista ohjauskuvioista moksiskaan. Tätä pitäisi vaan treenata enemmän jotta siitä tulisi rutiininomainen suoritus ja ehkä muistais jopa kisoissa kokeilla joskus ;) Toka kerralla meitä oli 4 koirakkoa paikalla, mutta silti jokainen ehti liidellä aivan riittävästi. Tällä kertaa aiheena oli takaaleikkaus ja erilaiset käännökset. Täytyy kyllä olla Lizzusta ylpeä että se osaa oikein hienosti edetä, siitäkin huolimatta että ohjaajalla oli ajoitukset taas ihan pielessä :D