Perjantaina pentukoulussa opittiin taas kovasti uusia juttuja. Aluksi kasvatettiin malttia ja piti maata hetki paikallaan namipalojen tippuessa naaman eteen. Sitten tehtiin jo vähän vaikeampaa eli kontaktikävelyä pareittain niin että toinen koirakko oli seinää vasten ja toinen kiersi sen puolikaaressa. Hienosti Rumballa malttiakin löytyy kun sitä tarvitaan. Vai liekö syynä herkulliset namit :D Agilityesteistä opeteltiin uutena hyppyeste niin että rima oli maassa. Siitä lähetettiin pentu toisella puolen odottavalle namikupille. Rumballa ei mitään ongelmia tämän kanssa, mutta en tiedä älysikö se niistä siivekkeistä vielä mitään. Lopuksi otettiin vielä pussia. Rumbaliini oli todella loistava ja toisella yrityksellä ei enää tarvinnut raottaa pussin suuta ollenkaan :)

Lauantaina ja sunnuntaina kisattiin Lizzun kanssa Peltokosken maneesilla. Meidän kannalta kisojen piti alkaa suotuisasti eli hyppyradalla. Lizzullahan on jo kaksi nollaa hyppiksiltä joten paineita ei pitänyt olla. No mutta sen sijaan ohjasin sen täysin päin peetä ja hylsyhän siitä tuli. Tyhmä minä!! Toka radalle oli laitettu kaikki kontaktiesteet ja se meni tyypilliseen tapaan eli hitaasti, sekä vitonen tuli kepeiltä. Sijoitus 2. Sunnuntaina molemmat radat oli perusratoja. Ensimmäinen startti alkoi jo toivottomasti Lizzun karatessa haistelemaan radan sivussa olevia esteitä. Meidän välinen yhteys oli siis poikki tällä kertaa eikä koko radasta tullut mitään, käytiin muutama este hyppelemässä ja siinäpä se. Toka rata oli sujuva, virtaava ja ns. meidän heiniä. Valitettavasti kontaktiesteillä sitä aikaa jälleen kerran paloi, ja lisäksi kepit maleksittiin. 0 virhepistettä ja n. 10 sekuntia yliaikaa, sijoitus 3.

Rumba kävi myös sunnuntaina haistelemassa kisatunnelmaa ja harjoittelemassa kuinka palkintojenjaossa käyttäydytään. Jälleen kesti hetkisen että koira tottui uuteen paikkaan, mutta reipastui kovasti oleskeltuamme hetkisen. Uusia tuttavuuksia tuli taas monta :) Kuulemma neiti on jaloistaan kasvanut kovasti :) Rumba pääsi vähän säikähtämään häkissään ärhennellyttä koiraa, mutta rentoutui sitten lopulta kun en huomioinut sitä sen kummemmin vaan jatkoimme oleskelua.

Maanantaina kotipihalla vielä keppitreenit. Nyt näyttäisi siltä että Rumba ymmärtäisi jotain pujottelusta. Tai siis sillä on pyrkimys jo mennä itsenäisesti kujan läpi. Vähän kerrattiin myös tokojuttuja sekä otettiin uutena asiana seuraamista mikä ei ihan heti auennut.