Eipäs sitä sitten paljon ehtinyt koneella istumaan ja kuulumisia kirjoittelemaan kun kesällä oli niin paljon puuhaa. Mökkeiltiin, liideltiin, näyteltiin, muutettiin, kannettiin puita... Siinäpä ne tärkeimmät :) Suurin saavutus taisi olla Lizzun valioituminen. Neidistä tuli Pellon näyttelyssä FIN & S & N MVA Juron Lady Moon! Elämäni ensimmäinen valiokoira, vihdoinkin Nyt vielä pitäis keksiä mistä saataisiin sille ne 2 puuttuvaa CACIB:ia niin Lipsutin olis sitten intti ;)  Toinen hieno juttu oli tietysti AgiRotu jonne saatiin koottua ennätykselliset kolme löwchen -joukkuetta sekä osallistuttiin pukukulkueeseen. Kisailin melkein kaikki kisat Vöyrillä, ja tällä kertaa kontaktit sujuivat peräti kohtuudella, eipä ollut kaukana ensimmäinen nollakaan perusradalta. Siinä tuli itse kämmättyä aivan liian helpossa paikassa, eli suoralla pätkällä koira ohitti yhden hyppyesteen -> kielto sekä jokunen sekunti yliaikaa tästä. Heti agirodun jälkeen alkoikin sitten sopivasti juoksu, joten loppuvuodesta voisi taas katsella kisoja kunhan hormonimyrsky saadaan ensin laantumaan. Ehkä sillä sarallakin vielä meille aurinko paistaa joku päivä, ainakin hieman on jo toivoa noiden kontaktiesteidenkin suhteen :)