Saas nähdä tuleeko Rumbasta samanlainen hörökorva kuin iskästä :) Korvat nousevat pystyyn kun pää on takakenossa (kuva ehkä valehtelee vähän, mutta nokka osoittaa tosiaan ylöspäin). Kun pää on normaaliasennossa niin korvatkin ovat ihan tavis bortsukorvat. Hauskannäköinen pikku lepakko, oli pakko ottaa kuva :)

Uusia juttuja on taas opeteltu. Istuminen ja maahanmeno sujuvat melko hyvin. Hieman otettiin myös seisomista siihen väliin. Kontaktikävelyäkin treenailtiin, se onnistuu namin sekä lelun kanssa, mutta lelu aiheuttaa jonkin verran pomppimista. Sehän ei toki tässä vaiheessa haittaa :) Sivulletuloakin on kokeiltu, muuten menee hyvin mutta perusasento jää vinoksi, tai siis Rumba pyrkii tulemaan eteen istumaan.

Agilityssä putki on jo piis-ov-keik, yritän jatkossa saada sen irtoamaan sinne myös kauempaa niin että voisi ottaa takaaleikkausta yms. Kontaktieste oli holdissa jonkin aikaa, mutta nyt kun tauon jälkeen taas kokeiltiin sitä niin selvästikin jotain on tapahtunut pienten hörökorvien välissä ja 2on2off idea alkaa  hahmottua. Treeniohjelmaan lisättiin myös pujottelu. Minulla on siis tällainen pujottelueste kotipihalla, jonka saa laitettua leveäksi kujaksi. Eipä siinä montaa yritystä tarvittu kun Rumba osasi jo mennä itsenäisesti leveän kujan päästä päähän namikipolle :) Toivon että saisin ennen talvea kontaktiesteen sekä pujottelun jollekin mallille, ja jätetään ne sitten hautumaan kunnes keväällä aletaan treenaamaan hieman vakavammin. Nyt mennään vielä pennun ehdoilla, tosin selvästikin tuo nauttii työnteosta ja jaksaisi tehdä juttuja vaikka kuinka kauan. Malttia kuitenkin, ettei pentu kyllästy koko hommaan :)

1894982.jpg