Ei me olla laiskoteltu treenien suhteen, mutta bloggailun kanssa kyllä :( Rumban juoksu on loppunut, joten ollaan päästy vihdoin treenailemaan normaalisti. Kylläpä tuntui pitkältä ja vaikealta tämä juoksutauko...

Rumba on käynyt kahdesti AD -hallin vuorolla treenaamassa. Viikko sitten oli flunssa juuri tuloillaan eikä jaksettu kauheasti tehdä. Ihan kivassa vireessä koira oli kyllä, tosin harmittavasti unohtanut paljon agiliitelystä. Sellaista se taitaa olla nuoren koiran kanssa että kun on vähän taukoa niin saa taas aloittaa melkein alusta... Lähinnä siis muistuteltiin mieleen mitä kaikkia juttuja sitä pitäis osata.

Tänään oltiinkin ihan kahdestaan hallilla. Menimme sinne uudella Kicksparkilla, mikä taisi olla ei-niin-hyvä-idea, sillä potkuttelu sai mielen melko kuumaksi ja taisipa koira väsähtääkin liikaa. Ensin tehtiin siis vähän rauhoittavia treenejä. Vähän tokottelua siis. Hyppy sujui hyvin kosketusalustan kanssa, mutta kun otin sen pois, koira palasi aina takaisin minun luo. Eli jatketaan alustan kanssa. Seuraaminen oli melko kehnoa, samoin kaukokäskyt ovat unholassa. Keskittymiskyky oli tällä kertaa sen verran heikkoa ettei vasta opittu noutokaan sujunut kovin pitkältä matkalta. Mutta onneksi jotenkin sentään, myös metalli meni ok. Agiliitely sujui sentään vähän paremmin. Keppejä otettiin jonkin verran, mikä meni ihan jees. Sitten lyhyttä radanpätkää jossa treenattiin persjättöjä, sekä putkelle takaaleikkausta. Takaaleikkaus oli ensin vähän hakusessa, mutta saatiin kuitenkin onnistumaan hienosti! Uutena juttuna treenattiin esteen kiertämistä, käskyllä "kierrä". Eikä siinä kauaa mennyt kun nokkela beecee sen hoksasi :)

Lizzukin on käynyt KAS:n treeneissä, AD hallivuoro on nyt pari kertaa jätetty väliin. Viimeksi se sai Vuokko-cockerista hurjasti virtaa ja kiiteli kivalla vauhdilla radan läpi :) Tänään kävimme agilitytreeneissä OKK:n hallilla, jossa koulutuksia pitivät Mika Moilanen ja Jari Tienhaara. M:n treenivuorolla aiheena oli tiukat käännökset. Lizzuhan taitaa ne hyvin, kunhan kuski muistaisi kertoa aiemmin että käännös on tulossa. Saimme vinkiksi myös uuden käskyn opettamisen, eli samaan tapaan kuin olen opettanut Lizzulle käskyn jolla se hyppää esteen takaapäin, pitäisi opettaa myös käsky millä koira kääntyy takaisin päin hypättyään esteen. Hmmm... Pitääpäs vielä miettiä sopivaa käskyä ja alkaa työstämään asiaa. Jos ei Lizzulle enää viitsi opettaa, niin Rumballe ainakin.

Rumba on oppinut myös uusia ns. höpötemppuja. Se osaa nyt pujotella jalkojen välistä, sekä niin että kävelen eteenpäin, että tehdä kahdeksikkoa. Työn alla on ollut myös ojennetun jalan yli hyppääminen, se ei vielä ihan onnistu, mutta ehkä pian Cool