Inkku-kinkku-pinkkuliini on nyt poissa, suru ja ikävä on valtaisa. Viimeiseen asti Inkku oli yhtä iloinen ja pirteä, laumamme pentumaisin koira. Räyhäsi vielä polkupyörällekin viimeisellä lenkillään. Inkku oli ollut saattohoidossa jo jonkin aikaa. Sitä vaivasi todennäköisesti joku sisäelinsairaus, se joi paljon ja pissaili sisälle. Lopullista päätöstä piti kuitenkin jouduttaa kun se pari päivää aiemmin loukkasi leikatun jalan ulos rynnätessään. Epäilen että keino-ristiside repesi. Kolmijalkaisenakin se oli silti aivan kuin entisellään, hyppi, pomppi ja vauhtia riitti. Jotkut ehkä muistavat Inkun hilpeät leijonahepulit agilitykisoissa. Vanhanakin sen käännökset olivat huippuluokkaa, ei Lizzu pysynyt perässä yhteisissä leikeissä. Sellainen se oli, ikinuori mieleltään! Harmi vaan kun ei kroppa kestänyt vauhdikkaan mielen mukaista menoa...