Tänään oltiin samaisen yrityksen järjestämässä koulutusessa, ohjaajana Mikko Aaltonen joka olikin suunnitellut melkoisia koukeroita treeneiksi. Uusia ohjauskuvioita tulikin nyt roppakaupalla sulateltavaksi. Täytyy vaan yrittää pitää ne mielessä ja pyrkiä hyödyntämään niitä usein harjoituksissa. Todella näppäriä peruutuskuvioita, valsseja pienessä tilassa sellaisessa paikassa mihin en varmasti itse olisi hoksannut valssia tehdäkään (=olisin tehnyt sen aivan väärässä paikassa, väärään suuntaan ja todennäköisesti väärään aikaan) sekä "jaakotusta". Sanoin näitä ei pysty kuvailemaan miten menevät mutta toivottavasti omat mielikuvat säilyvät. Olisi todella mielenkiintoista päästä kokeilemaan noita myös jollain nopeammalla koiralla. Lizzusta täytyy kyllä olla ylpeä siinä mielessä että into oli päällä koko pitkän viikonlopun ajan ja jopa viimeisessä vauhtiharjoituksessa se jaksoi porhaltaa eteenpäin niin paljon kuin kintuista lähti. Tällä kertaa esteet olivat normaalikorkeudessa eli 30cm mutta ei se menoa haitannut.