Niinhän siinä sitten kävi että Lizzu adoptoi Rumban :) Ovat kuin paita ja peppu, ja leikkivät samaa leikkiä mitä Liz leikki omien pentujensa kanssa eli ollaan naamat vastakkain ja yritetään purra toisia kuonosta. Saisi tuo varaemo kyllä vähän enemmän komentaa pentuaan jos vaikka riekkuminen vähän rauhottuisi. '

Lizzu ja Rumba säkkituolissa:

rumba%20009.jpg

Ollaanhan me opeteltu uusia juttujakin. Pannan pitämistä kaulassa ja remmissä kävelyä. Hyi yäk sitä kamalaa ahdistinta mikä aina kaulaan laitetaan! Pentu rukka on joutunut myös odottamaan ulospääsyä ja luvan kanssa pääsee sitten ovesta. Onneksi leijonat tuon taitavat niin siitä on vähän apua myös pienelle. Jotain temppujakin on tehty. Istuminen sujuu melko hyvin jo käsimerkin kanssa, pian voisi yhdistää käskysanankin siihen. Maahanmenoakin kokeiltiin hiukan. Pyrin tästä lähtien vaatimaan istumista kun pentu haluaa saavuttaa jotain. Esim. aitauksesta ei pääse pois eikä pentua oteta syliin niin kauan kuin se hyppii, vasta kun peppu osuu maahan niin saa tahtonsa läpi. Aika nopeasti Rumba on senkin hoksannut, tosin maltti vielä puuttuu niinkuin asiaan kuuluu :)

Lisäksi ollaan kokeiltu ensimmäistä agilityestettä eli putkea. Minulla on pihalla lasten leikkiputki, ja sillä voidaan nyt aluksi harjoitella mutta kovin kauaa tuo ei taida siitä mahtua, ja kovin keveäkin se on.

rumba_agi1.jpg

rumba_agi2.jpg

Toki on leikittykin, ja luita pureskeltu. Vielä Rumba mahtuu pöydän väliin ja rahin alle, mutta ei kovin kauaa :)

rumba_lelu1.jpg

rumba_luu.jpg

rumba_poyta.jpg

rumba_rahi.jpg