Reilut kaksi viikkoa kokeeseen, joten pitäisi ryhdistäytyä treenaamisen kanssa. Tällä viikolla käytiinkin peräti kolmesti treenailemassa. Onneksi juoksu alkaa olla loppu, joten vähän helpompi kun voi käydä hallillakin.

Seuraaminen taitaa olla meidän heikoin lenkki. Haahuilee ja edistää heti kun otetaan vähän pitempiä pätkiä. Ja kuulemma itse kävelen vinosti eli koiraan päin. Pitäisi vielä opetella kävelemään suoraan, liekö liian vaativa temppu ohjaajalle

Liikkeestä maahanmeno ja seisominen sujuvat nykyään ihan kivasti. Lumisella kentällä oli vähän ongelmia maahanmenon kanssa, pitää käydä vielä hallilla kokeilemassa, kukapa nyt lumessa haluaisi maata. Seisominen sujuu nykyään tosi hyvin.

Paikallaolossa Rumba on edelleen levottoman näköinen, mutta yleensä ei kuitenkaan lähde liikkeelle siitä. Ei olla otettu kovin pitkiä paikallaoloja kun ei viitsi jäisessä maassa makuuttaa koiria turhan pitkään. Pitää nyt yrittää ottaa 2,5-3min paikalloloja vaikka kotiterassilla ahkerasti ja kokeilla sitä myös hallilla.

Hyppy oli hieman päässyt taas unohtumaan eikä R meinannut lähteä hypylle ollenkaan. Myös liikkui jonkin verran esteen takana. Kuitenkin pari onnistunutta suoritusta saatiin.

Luoksetulossa Rumba törmäilee taas jalkoihin, muuten ok.

Ensi viikonloppuna vielä käydään epävirallisissa kokeilemassa. Jos nuo muut liikkeet pysyisivät tuollaisena ja seuraaminen saataisiin onnistumaan edes jollain tapaa niin pitäisi saada edes pari pistettä, jospa niillä edes tulos saataisiin?