Liz-läs kävi ekaa kertaa Active Dog areenalla treenimässä taas pitkästä aikaa. Treenitaukoa on takana miltei kolme kuukautta juoksun takia ja muutenkin. Jospa nyt taas motivaatiota löytyisi ja saadaan aloittaa kisakausi! Tällä kertaa vähän vaan muistuteltiin esteitä mieleen. Hallilla oli muitakin treenaajia joten kovin kauaa ei viitsitty olla. Otettiin ihan helppoa suoraa pätkää, vähän esteen kiertoa, sekä puomia, keinua ja keppejä. Vauhti oli aivan kohdillaan ja Liz niin kovin onnellinen päästessään taas rakkaan harrastuksensa pariin

Samalla reissulla Rumbakin otti pikku treeniä. Pääasiassa keskityttiin keinuun. Viime aikoina sen kanssa tuli taas takapakkia, joten palattiin alkupisteeseen eli matala keinu ja toinen pää tuettuna pöytään. Nyt alkoi taas vauhti löytymään, eli eiköhän se taas palaudu mieleen. Kotiin hommattiin tasapainolauta minkä avulla olisi tarkoitus vahvistaa takapään hallintaa kun se näyttää olevan ongelmallista. Lopuksi vähän puomia, mikä oli oikein hyvä. Sekä keppejä missä suljettu kulma tuotti hieman vaikeuksia aluksi. Voi hiivatti kun tuon koiran pitää olla putkihullu! Joka välissä haluaisi vain syöksyä putkeen