Tällä viikolla agikurssi oli poikkeuksellisesti perjantaina. Aluksi treenattiin takaaleikkausta. Palkka esteen takana. Otin Rumban kanssa tätä pääasiassa namilla kun lelusta se kuumuu niin paljon. Sitten esteen jälkeen tiukkaa käännöstä, koko ajan samalla kädellä ohjaten. Rumba teki tosi tiukat kurvit!

Esteen takaakiertoa treenattiin kahdella hypyllä, kahdeksikkoa tehden. Rumballa oli todella hyvin muistissa takaakierto. Vain pari kertaa se teki väljät kaarrokset, mutta se annettakoon anteeksiSilmänisku Tätä täytyy treenata lisää jottei se ala pyörimään esteen jälkeen.

Lopuksi tehtii "pitkä" rata, jopa 9 estettä. Alussa 2 hyppyä, toisen jälkeen tiukka käännös muurille, pituus, 3 putkea ja 2 suoraa hyppyä.  Alku sujui melko hyvin, mutta ekaan putkeen ohjauksessa hiomista. Pitää muistaa ohjata koira vielä selkeämmin oikeaan päähän koska se lukee vartaloa niin tarkasti. Loppusuora saatiin onnistumaan niin etten puhunut mitään. Jos annoin käskyjä, Rumba katsoi heti kohti ja meni hypystä ohi.

Nyt tuntui agility taas tosi kivalta :) Rumba painaa lujaa ja menee juuri sinne minne sen ohjaa, ja ennen kaikkea näkee että koira oikeasti rakastaa tätä lajiaCool

Ratapiirros, mittasuhteet päin prinkkalaa mut en nyt jaksanut värkätä enempää:

1244480515_img-d41d8cd98f00b204e9800998e