Rumba kävi tänään toista kertaa elämässään katsomassa lampaita. Edellisellä kerrallahan se oli kovin pieni eikä osannut tehdä juuri mitään vaikka lampaat kiinnostivatkin. Nyt oli vähän eri ääni kellossa ja alkoi olla jopa yrityksen makua. Kiinnostus lampaisiin vei enimmäkseen voiton lampaan jätösten syömisestä. Juu, ja kamera on yhä mökillä eli ei kuvia :(

Aluksi talutin Rumbaa lammasaitausta ympäri. Tarkoitus oli saada se kävelemään rauhallisesti, vetämättä, ja katsomaan lampaita. Välillä onnistuikin ihan kivasti. Sitten pieni huilaustauko ja katseltiin toisten paimenien treenausta. Toisella yrityksellä päästin Rumban irti välillä ja kovasti oli yritystä päästä lammaslauman taakse. Aivan täydellisesti se ei onnistunut, mutta yritystä riitti. Koira näytti taas vähän toispuoleiselta, eli hakukaari oikealle onnistui paremmin kuin vasemmalle. Tuon toispuoleisuuden huomasin jo pienenä, ja se näkyy kaikessa muussakin toiminnassa. Mutta joka tapauksessa yllättävän hyvin pieni koira hallitsi lampaita ja sillä selkeästi on paimenen elkeitä. Eli ei muuta kuin lisää paimennustunteja varailemaan :)