Lizzu sai tänään SERTIN ja siirtyi KOLMOSIIN Keminmaassa Arctin kisoissa!! Tuomarina Jarmo Jämsä. Aivan uskomatonta, kuka olisi uskonut että tämä vielä onnistuu. Kakkosissa ehdittiin kilpailla melkein kolme vuotta, ja lukemattomia kisoja. Epäonni varjosti agilityratoja, mutta hyppyradoilta kerättiin jopa kuusi 0-tulosta. Tänä keväänä/kesällä meinasin jo lyödä hanskat tiskiin, ettei tästä mitään tule kun koiralla ei ollut juuri minkäänlaista motivaatiota. Mutta tänä syksynä kuitenkin radat maistuivat mukavalle ja Lizzu kulki mainiosti, välillä liiankin nopeasti eikä se viime aikoina hidastellut kontakteillakaan tai kepeillä! Mahdottomasta tehtiin siis mahdollista ja nyt se on totta, Lizzu sai kuin saikin viimeisen nollan. Sijoitus oli 2., ja osallistujia nipinnapin kuusi jotta saatiin se luva. Ohjauksessa pientä takeltelua, ja sertistä jouduttiin "neuvottelemaan" kun kisakirjassa oli yksi vanhojen sääntöjen mukaan hyväksyttävä "yliaikanolla" eikä sinne oltu merkitty "LUVA" -tuloksia ollenkaan kuten nykyään pitäisi.

Lizzun poseeraus sertiruusukkeen ja pokaalin kera

Entä nyt tästä eteenpäin? Lizzun suurin tavoite on nyt saavutettu, eli päästy kolmosiin. Jatkossa rallatellaan rennolla meiningillä, kenties keskittyen hyppyratoihin. Mahdollisesti Lizzu steriloidaan lähitulevaisuudessa, mutta nyt pitää takoa niin kauan kuin rauta on kuumaa eli kunnes juoksu alkaa