Tuomarina Jari Tienhaara, joka oli tehnyt meille melko haastavia ratoja pitkine luukutussuorineen. Kokonaisuudessaan ainakaan 1-luokkien tulostaso ei häikäissyt, eikä LUVA -nollia jaeltu. Mutta sehän ei toki ole tuomarin vika, ei muuta kuin koirakot treenaamaan lisää

A-kisa onnistui meiltä parhaiten, ainakin tulosten puitteissa. Sieltä napsahti vitonen (meidän kuudes!!) ja samalla luokkavoitto. Kielto tuli pitkän suoran päässä olevalta hypyltä jossa olisi pitänyt kääntää koiraa tiukasti ja koira pääsi pyörähtämään. Varsin tyypillistä siis. Tulihan noita pyörähdyksiä muuallakin mutta niistä ei kieltoja tuomittu. Pääosin kuitenkin ohjaussuunnitelman mukaan.

B-kisassa pääsimme yllättävän pitkälle myös ennen ensimmäistä virhettä. Pikku pelastuksilla hankalat kohdat, mutta epäonnistunut päällejuoksu tuotti kieltovirheen ja sen jälkeen pakka oli hetken sekaisin. Loppusuoralla olin n. 100m koiraa jäljessä ja se meinasi kääntyä takaisin edellisenä esteenä olleeseen putkeen. Siitä hylsy. Videolta voi sitten katsella ja arvailla kävikö koira putkessa vaiko ei...

C-kisa jäi harmittamaan ehkä eniten. Jos olisin ohjannut paremmin ja varmistellutkin vähän, olisin saanut Rumban helposti oikeaan putken päähän! Dääm! Muuten pakka pysyi hyvin kasassa ilman turhia pyörimisiä. Jos ei olisi ollut hylsyä alla, en tietenkään olisi vedättänyt kepeillä noin paljoa, minkä takia taisi se seuraava rima tipahtaa...

D-kisa oli melko heikko esitys. Matka päättyi jo 3. esteen jälkeen kun Rumba jätti pujottelematta 2 viimeistä keppiväliä ja ehti hypätä seuraavan esteen. Loppu ratakin oli melkoista tahkoamista. Otettiin sitten kontaktitreenin kannalta ja hytkyttiin koko rahan edestä

Kokonaisuutena pitää olla kuitenkin tyytyväinen siihen ettei lähdöstä varastettu kertaakaan, kontaktit (lähes) täydelliset (vain pari singutusta) ja pääosin kepit sujuivat hyvin. Eikä kanuuna myöskään sooloillut omiaan vaan kaikki virheet johtuivat ohjausvirheistä.

Video A, B, ja C -kisoista löytyy alta. D-kisassa kuvaaja ei kuulemma kehdannut loppua edes kuvata joten jääköön puolikas rata kovalevylle.