Lauantaina kisailtiin Lizzun kanssa pari starttia. Eka oli perusrata ja samalla KAS:n seuranmestaruuskisa. Siitä irtosikin voitto huonolla tuloksella (0vp, ~19s yliaikaa), kontakteilla taas viivyteltiin. Toka startti oli hyppyrata ja se rullasi kivaan tahtiin, ja siitä tulikin nollavoitto! Hieno suoritus kun ihanneaikakin oli melko kova. Kepeillä olisin toivonut koiraan lisää vauhtia, se onkin yksi parannettavia asioita meille.

Rumba oli myös iltapäivällä mukana haistelemassa kisatunnelmaa. Todella reippaasti pentu käyttäytyi vaikka ympärillä oli paljon ihmisiä ja koiria, kuului koiran haukuntaa sekä kovaäänisiä kuulutuksia. Häntä oli alhaalla mutta ei pentu kuitenkaan paniikkiin joutunut ja liikkui ihan reippaasti. Hauskinta oli kun "kaikilla" ihmisillä oli namia taskussa :) Kisakentän reunalla päästin Lizzun putkeen, ja Rumban perään, ja näin on nyt ensimmäisen kerran suoritettu ihan virallinen agilitykisaeste pienellä avustuksella :D