Aloitimme Lizzun kanssa Active Dog:n kontaktiestekurssin. Jospa tämä meidän ikuisuusongelma vihdoin saataisiin kuntoon. Syy ongelmaan löytyy kun vilkaisee peiliin, niin kuin normaalisti koiran koulutuksessa asian laita onkin ;) Ensimmäisellä treenikerralla otettiin kontakteja omalla tyylillä. Meillähän on nykyisin käytössä kosketusalusta, eli Liz on opetettu koskemaan kuonollaan pientä muovialustaa ja se on laitettu kontaktien alastulolle. Ilmeisesti se on minulla ollut vähän liian kaukana kun olen yrittänyt saada koiran suorittamaan kontaktit mahdollisimman nopeasti ja halunnut että se jatkaa matkaa myös reippaasti eteenpäin. Nyt siirrettiin alusta lähemmäs kontaktipintaa jotta koira jäisi ns. 2-on/2-off -asentoon (takajalat kontaktilla, etujalat maassa). Lisäksi pitäisi pyrkiä siihen että palkka tulisi myös joltain alustalta eikä aina kädestä. Olin yllättynyt että Liz suoritti treeneissä kaikki kontaktiesteet todella vauhdikkaasti. Sellaista menoa ei ole näkynyt aikoihin. Nyt pitäisi vielä yrittää käydä treenaamassa ahkerasti pari kertaa viikossa. Toivottavasti kontaktien hinkkaaminen ei johda siihen että koira alkaa aina karkailla sinne ja muut esteet jäävät suorittamatta. Voi voi, ja nyt jo alkoi kaduttaa että pitikin mennä ilmoittamaan Liz neljään starttiin joista vain 1 on hyppyrata...