Aloitimme Rumban kanssa Iin koiraharrastajien järjestämän jäljestyskurssin, joka kestää kolme harjoituskertaa. Kokoonnuimme aktivointipuistossa, ja jatkoimme siitä sitten Sorosenperälle sopiviin maastoihin treenailemaan. Jälkiähän on muutamia kertoja tehty itsekin, mutta nyt siis ohjatusti ensimmäistä kertaa. Rumballe jäljestys tuntuu olevan luontainen laji ja se puskee metsässä eteenpäin kuin juna. Tosi kivaa hommaa Hymy

Aluksi tallasin itse vajaat 100m pitkän jäljen ja tein loppuun loivan kaarroksen. Sitten parikymmentä minuuttia odottelua kusiaisten ja sääskien kanssa. Rumba tuli jäljelle vieraan ihmisen kanssa, mikä oli kuulemma aiheuttanut hämmennystä aluksi, mutta jäljelle päästyään se puskin vauhdilla eteenpäin ja mamma löytyi helposti.

Ehdittiin ottaa myös toinen harjoitus. Tällä kertaa vieras ihminen meni nakkikipon kanssa metsään. Jälki oli nyt suora ja paljon pidempi kuin edellinen. Rumba lähti jälleen oma-alotteisesti metsään, hädin tuskin ehdin sille näyttää mistä jälki lähti. Valitettavasti unohdin selvittää liinan etukäteen ja se meni pahasti solmuun alkumatkasta. Rumba meni todella lujaa ja määrätietoisesti jäljellä, olisin vähän jarrutellut sitä mutta en saanut liinaa selvitettyä. Lopussa se teki pienen harhavekin, mutta hienosti löysi jopa ihan ventovieraan ihmisen. Voi pikku Super-Rumba Cool Tämä laji näyttäisi sopivan koiralle kuin nenä päähän, niin luonnollisesti se toimii. Toivottavasti koira tottuisi myös ampumiseen jotta päästäisiin myös kisaamaan, alkaa nimittäin kisahammasta pakottaa pikku hiljaa Kieli ulkona