Pentukoulu oli viime kerralla agilitypainotteinen. Ensin mentiin vinopujottelua jossa oli vain kuusi keppiä ja palkka maalissa. Rumba ei vielä sisäistänyt tätä juttua, mutta sain sen ohjattua kujan läpi muutamaan kertaan. Kotipihallahan meillä on kujakepit, ja sen se osaa jo melko hyvin ja jopa vetää kepeille. En tiedä sekottaako kahdenlaisten keppien harjoittelu koiraa. Tuskin... Sitten pentuset pääsivät kokeilemaan täysimittaista puomia joka oli madallettu parinkymmenen sentin korkeudelle. Se menikin ihan kivasti vaikkei monesti ehditty kokeilemaan. Lisäksi kokeiltiin älypelejä, mihin ei Rumban maltti vielä riitä eikä se paljoa jaksa päätään vaivata moisella asialla :)

Sunnuntaina ajeltiin Ninan ja Toivon kanssa Seinäjoelle näyttelyyn, jossa Ansa esiintyi ensimmäistä kertaa valioluokassa. Ansa käyttäytyi kivasti ja esiintyi upeasti löysällä hihnalla itse itsensä kantaen. Sillä on sellainen showkoiran luonne :) Valitettavasti tuomari oli tällä kertaa erityisen tarkka liikkeistä, ja EH tuli ahtaiden etuliikkeiden takia. Mutta sehän nyt ei ketään lannista vaan seuraavalla kerralla uudet kujeet, nyt ei ollut Ansan päivä mutta kentien ensi kerralla on :) Arvostelu oli muuten oikein hieno.

Ansa lähti nyt siis takaisin kotiin collielauman keskelle. Kiitos Sinikalle kyydityksestä!