Luento
Osallistuin AD:n järjestämälle kurssille agilitykoiran lihashuollosta jonka piti koirahieroja Riitta Kivimäki ProCaniksesta. Ensin oli luento, ja sitten kummatkin koirat pääsivät henkilökohtaiselle "jumppatunnille". Luennolla suurin osa asiasta oli tuttua ennestään, mutta toki jotain uusia näkökulmia tuli myös. Eikä koskaan ole pahasta kerrata vanhoja juttuja! Ruokinta-asia jäi mietityttämään ehkä eniten. Rasvojen saantia olen ennenkin miettinyt omien koirien kohdalla. Broileripohjainen BARF on suhteellisen vähärasvaista eikä energiamäärä oikein riitä ainakaan Rumballe. Riitan mukaan rasvan tulisi olla ensisijainen energianlähde, mikä varmasti onkin totta. Rumba on saanut barffin ohessa hieman viljoja (lähinnä nappulaa) ettei olisi aivan luurangon laiha. Kenties jatkossa se korvataankin ehdalla eläinperäisellä rasvalla. Hyvä huomio agilitykoiran ravintoaineista tuli myös mitä en ole ennen tullut ajatelleeksi. Luennoitsija suositteli lisäämään urheilukoiralle magnesiumia, glukosamiinia, kondroitiinisulfaattia sekä MSM:ää. Ensin mainittua onkin joskus lisätty, ja tästä lähtien ruokavalioon kuuluu myös arthobalans plus, joka vaikutti monipuoliselta valmisteelta noiden nivelaineiden suhteen. Siitä lienee apua myös nivelrikkoiselle Inkulle.

Jumppatuokiot
Jumppatuokion aluksi Riitta koplasi kaikki koirat ja katsoi päältäpäin näkyykö niissä mitään omituista. Lizzu oli ryhmänsä ainoa suora koira ja sai luvan jumpata syviä lihaksia Rumballa sen sijaan on kuulemma oikealla puolella jotain pientä kun istuessa varaa toiselle kankulle enemmän painoa, ja onhan se toki muutenkin hieman "kiero" siihen suuntaan. Jäi kysymättä voiko sen aiheuttaa tokon treenaus, siinähän koira on aina hieman oikealle kierossa. No pitänee yrittää suoristaa se.

Liikkeet millä koiran syviä lihaksia, rangan liikkuvuutta ja räjähtäviä lähtöjä voi treenata käytiin läpi. Aika moni näistäkin oli ennestään tuttu, mutta hieman laiskasti on tullut tehtyä. Tässä lyhyesti:

  • Diagonaalijalkojen nostelu (aina ennen lämmittelylenkkiä jotta saa aktivoitua syvät lihakset)
  • Hitaat seiso-istu-maahan -liikkeet niin että takajalat pysyvät paikallaan
  • Hidas kävely ylä- ja alamäkeen, 2-3m kerrallaan, mäen tulisi olla n. 45 astetta
  • Peruuttaminen (ja siitä istu + räjähtävä lähtö eteenpäin samantien)
  • Jumppapallon / tasapainolaudan päällä seisominen (etutassut, takatassut & koko koira)
  • Jalkojen välistä pujottelu (kahdeksikko molempiin suuntiin, pujottelu eteen- ja taaksepäin kävellessä)
  • Ryömiminen
  • Rangan taivutukset lämmittelylenkin jälkeen