Lizzun agilityvuosi viimeisteltiin kivoilla vauhtitreeneillä Minnan koirakoulussa. Tällä kertaa meitä oli treenimässä vain kaksi koirakkoa, joten ehdittiin tehdä kaikenlaista. Lähestyvän juoksun takia virtaa riitti vaikka muille jakaa, ja vauhti oli hurja. Hieman ongelmia hallinnassa, mutta näin on kiva mennä kun koiralla on motivaatio kohdallaan ja se jaksaa tehdä töitä kunnolla. Nyt siis alamme odottelemaan juoksua ja jäämme tauolle. Ajattelin pitää taas hieman pidemmän tauon, ehkä noin kaksi kuukautta, jonka jälkeen vielä kuukausi hyvin varovaista treenausta ja sitten toivottavasti masennuskausi olisi ohi. Harkitsen vakavasti Lizzun sterilointia, mutta se on vielä harkinta-asteella.

Kaiken kaikkiaan Lizzun agilityvuosi oli oikein hieno ja vaikkemme kisanneet kovinkaan paljoa niin kolme luva-nollaa sieltä tupsahti:
- 21.2. perusrata, tuomari Ritva Herrala, tulos 0,65, sijoitus 2.
- 24.5. hyppyrata, tuomari Lee Gibson, tulos -2,90, sijoitus 2.
- 22.11. hyppyrata, tuomari Jari Tienhaara, tulos -3.63, sijoitus 1.

Ensi vuodeksi tavoitteena sitten se viimeinen luva-nolla, ja kolmosluokka