Mutta blogisihteerikkö on ollut laiskana... Viikonloppu alkoi totuttuun tapaan lauantain aamutreeneillä, joissa olimme tällä kertaa Rumban kanssa ihan kaksistaan. Oikea tehotunti siis :) Tokottelusta otettiin seuraamista käännöksineen, istu-seiso-maahan, hyppyä, ja uutena juttuna luoksetuloa pidemmällä matkalla. Kutsuin siis koiran luokseni kun se oli ensin itsenäisesti mennyt kauemmas nuuskuttelemaan. Ja vauhdikkaastihan se sujui. Pentu pieni ei meinannut malttaa keskittyä tokotteluun, joten mentiinhän me sitten myös agilityä :) Putki ja pussi saivat Rumbalin kuumumaan, ja lisäksi muisteltiin rengasta, kahta peräkkäistä hyppyä sekä matalaa puomia. Puomi tuottikin vähän hankaluuksia kun koiruus näyttäis kuumuvan niin paljon ettei malta totella, ja toisaalta tuo oikeamittainen puomi on niin pitkä ettei ohjaaja meinaa ehtiä pysäyttämään sinne päähän asti. Noh, muutama onnistunut suoritus siitäkin.

Sunnuntaina käytiin Päivin kanssa KAS:n hallilla pitkästä aikaa tokottelemassa. Seuraaminen näytti kuulemma ihan kivalta, ja sain uusia vinkkejä lelulla palkkaamiseen sekä käännöksiin. Hyppykin sujui vaikka este onkin vähän erinäköinen kuin mihin on totuttu ja paikkakin "uusi". Uutta asiaa kokeiltiin myös, nimittäin pikkuista kosketusalustaa ja sen avulla ruutua joka oli ihan oikein merkittykin. Meillähän on kosketusalusta vielä vähän vaiheessa enkä ole siihen liittänyt mitään käskyä. Varmaan alkaisi olla käskyn aika piakkoin. Hienosti Rumban pystyi lähettämään ruutuun jopa muutaman metrin päästä :)

Nyt kun vauvahampaat on saatu irrotettua, aletaan opettelemaan pikku hiljaa myös noutoa. Sen ajattelin opettaa takaperin ketjuttamalla. Iltaisin ollaan kotona tehty noutokapulaan tarttumista ja sen luovutusta. Eiköhän sekin siitä. En usko että kovin suuria ongelmia tässä tulee, Rumba kun on kova tyttö kantamaan kaikenlaisia kapuloita lenkillä :)