Perjantaina alkoi loma ja sen kunniaksi ajeltiin Ylöjärvelle Teivon raviradalle Agirotuun. Lizzulla oli eka startti jo samana iltana. Jostain syystä Lizzulle tuli dementiakohtaus eikä kepeille meno onnistunut millään, siitä 3 kieltoa ja hylsy. Muuten rata sujui ihan kivasti lukuunottamatta hitaita kontaktiesteitä.

Lauantaiaamuna oli vuorossa Finnish Open avoimen SM -kisan karsintarata. Liz kulki taas kivasti, mutta valitettavasti radalla oli 4 kontaktiestettä ja niiden suorittamiseen kului runsaasti aikaa. Tuloksena kuitenkin 0 ratavirhettä, ja vajaat 3 sekuntia yliaikaa ja sijoitus neljäs 39 koirakon joukosta :) Mun pieni superkoira pääsi siis finaaliin :) Ennen sitä oli kuitenkin vielä välissä D-kisa, josta saimme vitosen kepeiltä sekä hurjasti yliaikaa. En käsitä miksi koira ei halunnut tuolla pujotella vaikka se on yleensä haka siinä lajissa... Ehdimme kuitenkin muutaman kerran harjoitella pujottelua tyhjällä kentällä, ja siinä se sujui joten kuten. Finaalirata olisi ehkä kannattanut jättää suosiolla väliin kun ei kummaltakaan löytynyt oikein fiilistä siihen. Hylsy tuli jo 2. esteeltä, minkä jälkeen yritin jatkaa rataa eteenpäin, mutta päätin kuitenkin parin esteen päästä keskeyttää kun ei sujunut sitten ollenkaan ja kaappasin koiran kainaloon.

Sunnuntaina olimme seitsemän maissa paikalla odottelemassa Open Class -kisaa jota emme olleet siis ehtineet edes harjoitella etukäteen. Rataantutustumisaikaa oli noin minuutti ja tutustumassa kuutisenkymmentä ohjaajaa eli eipä siinä ehtinyt juuri mitään käydä läpi. Ensiksi radalle lähti Inkku, jolla virtaa riitti vaikka eläkepäivät näin keskeytyivätkin. Hepuli oli lähellä monta kertaa, hylsyhän siitä tuli jossain välissä. Jatkoimme kuitenkin radan lähes oikeaoppisesti loppuun saakka. Lizzulla oli kiva draivi päällä, mutta valitettavasti A-este houkutteli puoleensa ja hylsyhän sieltä paukahti. Noh, tulipahan juostua :) Joukkuekisan alku oli sekava erikoisine rataantutustumisjärjestelyineen, mutta siitä huolimatta kisa saatiin käyntiin. Inkku ei enää ollut niin virtaa täynnä, mutta kohtuullisella tempolla saatiin rata suoritettua 10 virhepisteellä. Liz joutui odottelemaan vuoroaan puolillepäivin saakka ja siinä taisi sitten innostus lopahtaa. Rata oli aivan megahidas eikä pujottelu taaskaan sujunut. 15 virhepistettä ja aikaa kului "ikuisuus". Jos olis ollut joku muu kisa kuin joukkue niin olisin keskeyttänyt varmasti. En muista että ennen olisi takunnut noin kamalasti.

Mitä tästä opimme? Ehkä ei enää kannata noin moneen starttiin ilmoittautua jos koiran pää ei kestä. Eikä ehkä ohjaajankaan(?). Lisäksi ohjaajan pitäisi kiinnittää enemmän huomiota omaan äänenkäyttöön yms. ja pyrkiä ohjaamaan yhtä rennosti kuin harkoissa. Helpommin sanottu kuin tehty. Koiran kisaruokintaan täytyy ehdottomasti myös panostaa enemmän jos meinaa kisata näin monta päivää ja monta starttia. Ehkä virtaa olisi riittänyt loppuun asti enemmän jos olisin esim. antanut palauttavan aterian kunkin päivän starttien jälkeen. Pitää kokeilla myös jossain tavallisissa kisoissa koiran boostausta.

Anyway, kivaa oli kuitenkin. Valitettavasti en tähän hätään saa kuvia koneelle kun joku takkuilee myös kameran ja PC:n välillä. Tutkin asiaa myöhemmin.